torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäkuun viimeinen...

Aamupäivän kukkaotoksia.

Pihalla kukkii jaloritarikannus...

tienvarressa kannusruoho.

Hämähäkkikukkaa kokeilin ensimmäistä kertaa, ei lainkaan hassumpi.

Viimevuotinen äitienpäiväruusu avasi ensimmäisen kukkansa <3

Kimalaiskuoriaiselle ei kelpaa ihan mikä tahansa nukkumapaikka, ruusu sen olla pitää :)

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juhannusretki...

Juhannuspäivän aamu oli vielä pilvinen, kun lähdimme retkelle Kirkkonummen Meiko-järvelle. Puolenpäivän aikaan taivas selkeni täälläkin.


Ei pysytty ukin kanssa nuorempien vauhdissa. Mietimme onko mannerlaatat liikkuneet, kun nousut olivat nyt mielestämme jyrkempiä kuin kolmekymmentä vuotta sitten :D
Talviturkki lähti muilta, paitsi mummilta ja ukilta:)

Tämä päivä onkin sitten mennyt tähän asti sadetta pidellessä, luvattu on kuitenkin aurinkoisempaa...




torstai 23. kesäkuuta 2016

Hyvää juhannusta!

                                       Tunnelmallista ja iloista keskikesän juhlaa!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Päivä ystävien mökillä Suomusjärvellä...

Mukavassa seurassa, hyvän ruuan ääressä aika hujahti ja juttu luisti :D



Talon isännän sisko on innokas puutarhuri, pihapiiristä löytyykin kaikenlaista kivaa ja kaunista.

Kauempana järvellä näkyi yllättäen kuikka, kovin selvää kuvaa en saanut, mutta olenpahan nyt tämän uljaan linnun saanut arkistoihini.

Toisen uljaan linnun näin kotimatkalla pellon reunalla...

Onneksi oli paikka missä sai auton pysäytettyä ja ikkunasta otin muutaman kuvan. Ei niitä paljain silmin kovin hyvin näkynyt, zoomatessa nyt paremmin. Hetken aikaa näitä ihailimme ja hyvä niin...

Inkoon kohdalla pysähdys ei ollut lainkaan mieleinen...


Moottoripyörän ja todennäköisesti auton yhteenajo oli tapahtunut hetki ennen meidän osumista paikalle.
Vaikka minkälaiset ajatukset ehtivät pyöriä mielessä siinä valojen vilkkuessa ja helikopterin pörinää kuunnellessa...kuvat ovat auton etulasin takaa otettu.

Juhannusliikenne alkamassa, malttia hyvät ihmiset liikenteeseen!



perjantai 17. kesäkuuta 2016

Sateen jälkeen...

Liikehdintää kasvien seassa :)

Heinäsirkan toukka...

...poikanen hyppeli innoissaan lehdeltä toiselle.

Pieni hyppyhämähäkki maksaruohon lehdellä.

 Pieni oli vielä tämä kultapistiäinenkin.

Ennen eilistä kaatosadetta...

Upea pionin kukka, tänään oli alakuloisemman näköinen.

Sadepäivä oli lukupäivä.


                                                        Hyvää viikonloppua!

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Viikonloppu ajelulla...

Lauantaina ajelimme Fiskarsiin.

 Sää oli osittain aurinkoinen, mutta aika kylmätuulinen.

 Koleahko sää ei kuitenkaan haitannut meidän pikkuneitiä.


Olisi siellä päässyt suppaamaankin 20 euroa/tunti...jäi kokeilematta :))



Rautakin taipuu moneen muotoon, kun hallitsee homman.

Näitä PETRISin Suklaahuoneen käsintehtyjä ihanuuksia on aina ihan pakko ostaa, nam:)

Pari oman pihan siivekästä.

Pihanurmella pieni metsämittari, koiras (oletan ).

Ja pitäähän kärpänen kerran kesässä kuvata :)



maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kukkaloistoa...

Haagan alppiruusupuistossa on mukava kierrellä, ihastella ja tuoksutella!



 Siellä viihtyy niin lapset kuin vaaritkin :)




Väriä löytyi jokaisen makuun. Nyt kannattaa käydä, jos liikkuu lähistöllä!

torstai 2. kesäkuuta 2016

Kesäkuuta...

Muutama rönsyleinikkikin kasvaa meidän ruohikolla, niitä piti heti aamulla kuvata, ennen kuin isäntä ottaa leikkurin esiin. Kauniita väriläikkiä vihreän seassa.

"Hattu päästä!"

Hups...

Unikko kuin unikko on vaan niin ihana.

Hedelmäkärpäsiä aamusella.

Pian nuppi singahtaa:)

Iltapäivällä saatiin kuin saatiinkin sadetta oikein ukkosen kera, ei siitä kyllä maa kastunut.
Tulisalvia sai muutaman pisaran terälehdilleen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...